Joulua odotellessa

Poitsulla oli tänään joulujuhla, ja olin revetä ylpeydestä kun poika oli juontamassa juhlaa kaverinsa kanssa. Ensinnäkin se, että poika uskaltaa puhua koulun oppilaille ja vanhemmille ja toiseksikin se, että poika oli kaikkien edessä kyynärsauvojen varassa. Mä olin sivummalla pyörätuolin kanssa odottelemassa siltä varalta, että poika ei jaksakaan seistä. Mutta hyvin se meni kaikinpuolin ja poika meni pyörätuoliin vasta kun lähdettiin pois.

Poika oli ehdolla kevätjuhlan juontajaksi, mutta olikin kirjaimellisesti kipsissä, joten juontajaksi valittiin joku hiukan notkeampi kaveri. Nyt tuntuu siltä, että siitä ensimmäisestä kipsistä on ikuisuus. Poitsu makoilee sängyllä ja molemmat jalat liikkuu kuten pitääkin. Osaan olla kiitollinen pienemmistä asioista nykyisin. Ja mä olen niin ylpeä siitä, miten hienosti poika selvisi koko kesän kestäneestä kipsausajasta ja isosta leikkauksesta. Mä en olisi varmaan ollut yhtä reipas. Olisin valittanut ja kitissyt kaiken aikaa, koska en olisi osannut asettua olemaan kipsissä. Mun täytyy saada heilutella jalkojani. Onneksi pojalla on paremmat hermot ja parempi asenne kuin mulla.

Nyt me odotellaan joulua ja sen jälkeen alkaa intovimmainen kesän odottelu. Ehkä meillä ei ole enää silloin pyörätuolia eteisessä, ja poika kirmailee pihalla kuten lasten kuuluukin.