Me käydään uimassa vähintään kerran viikossa, joskus kahdesti. Riippuu aikatauluista. Me käydään kävelemässä, pisin ulkoilu kesti puolitoista tuntia, eikä pyörätuolia otettu ollenkaan mukaan. Jos jalka paranee odotusten mukaan, ensi syksynä apuvälineet jätetään sairaalaan ja päästään taas elämään ihan melkein tavallista elämää.
Ihan melkein tavallista siksi, että poika on aina Perthes-poika. Tekonivel on hyvin luultavasti osa tulevaisuutta. Seuranta jatkuu, vaikkakin harvemmin. Jalka tarvitsee kuntoutusta vielä pitkään. Me ollaan päästy huimasti eteenpäin. Vuosi sitten tähän aikaan elettiin niissä tunnelmissa, että kohta poika kipsataan navasta nilkkaan asti ja Juhannuksen tienoolla leikataan ja sitten kipsataan uudelleen. Kesäsuunnitelmien uimareissut ja lomamatkat muuttuivat kesäksi kipsissä ja me selvittiin siitä yllättävän hyvin. Me selvittiin kipsauksen jälkimainingit ja poika opetteli uudelleen kyynärsauvoilla kävelemisen ja nyt opetellaan jo kävelemistä ilman apuvälineitä.
Päivä kerrallaan on ihan hyvä motto. Jokainen tunti kestää vain 60 minuuttia ja jokainen vuorokausi kestää 24 tuntia. Joskus ne saattavat tuntua pitemmiltä vaikkeivät ole sitä.
Joskus riittää, että muistaa hengittää. Kun poika oli ensimmäisessä varjoainekuvauksessa ja kipsauksessa, en ollut huolissani. Vasta leikkauksen aikana keskityin lähinnä hengittämiseen, kuljeskelin ympäriinsä ja yritin tietoisesti olla ajattelematta käynnissä olevaa leikkausta. Siitä on päästy tähän pisteeseen, jossa Perthes on yhä pienemmässä osassa meidän elämää.
Me otetaan tulevana kesänä takaisin kaikki se, mitä viime kesänä menetettiin!
