Elämä on mennyt eteenpäin omalla painollaan. Perthes on olemassa, kyynärsauva on olemassa ja pyörätuolikin nököttää eteisessä. Me ollaan uitu paljon, jumpattu kotona ja reissattu siellä sun täällä. Me ollaan käyty leffassa ja museoissa, me ollaan eletty tätä elämää.
Kun Perthes on ollut aktiivisempi, niin on tullut kirjoitettua useammin ja enemmän. Nyt kun leikkaus ja kipsiaika on ohi, ollaan vaan odoteltu luutumisen edistymistä. Ei tässä elämässä ole mitään sen ihmeellisempää, poika on iloinen kun saa kävellä kotona ja luokassa ilman kepin tukea. Poika on iloinen myös siitä, että ulkona ei ole aina pakko jaksaa kävellä, vaan saa istua pyörätuolissa ja antaa parempijalkaisten kävellä. Vaikka istuessa tulee kylmä ja joskus on sitten käveltävä vaikkei jaksaisikaan, koska paleleminen ei sekään ole mukavaa.
Ortopedi oli sitä mieltä, että seuraavalla käynnillä eli marraskuun puolivälin paikkeilla, voitaisiin jättää pyörätuoli ja kyynärsauva sairaalaan seuraavalle potilaalle. Mä olen samaa mieltä. Meille on kyllä luvattu samaa jo monella käynnillä, mutta aina on sitten peruuteltu siinä röntgenkuvien äärellä. Viimeksi näytti kyllä jo niin hyvältä, että eiköhän me nyt viimeinkin päästä apuvälineistä eroon.
Uinnit meillä silti jatkuu vielä, tarkoitus olisi uiskennella kahdesti viikossa. Kaikki vesiliikunta on hyväksi, ja mä olen huolehtinut lähinnä siitä, että poika ei juoksentele liian matalassa vedessä (kun juokseminen ilman apuvälineitä on kiellettyä).
Lapsi oppi olemaan pyörätuolissa ja tietenkin koulussa oli vähän hankalaa, kun ei päässyt muiden mukana mihinkään. Kyynärsauvat toivat uutta vapautta välitunteihin ja meidän kävelyretkiin; onhan se eri asia mennä hiekalle ja nurmikolle omin jaloin kuin nököttää tien reunassa tuolissa istuen. Nyt on edessä uusi muutos, kun apuvälineet jätetään pois. Vaikka on kiva olla samanlainen kuin muut ja pystyä samaan kuin muut, niin positiivinenkin muutos on muutos.
Ja onhan tuossa se, että jalkojen lihakset eivät ole ihan samassa kunnossa kuin sellaisilla, jotka ovat liikkuneet koko elämänsä omien jalkojensa varassa. Ja se, että jaloissa on pituuseroa. Ja se, että vaikka jalkojen liikeradat ovat lähes identtiset, niin jalkojen lihasvoimassa on eroa. Perthesjalkaa on oppinut varomaan, joten sen lihaksiin ei ole samanlaista luottoa kuin terveen jalan lihaksiin.
Ehkä me voidaan silti olla luottavaisia sen suhteen, että ensi talvena poika pääsee pulkkamäkeen ja rakentaa lumiukkoja siinä missä muutkin lapset. Jos vaan tulee lunta. Jos ei tule lunta, niin sitten poika on tekemässä puroja ja pomppimassa lätäköissä. Ihan omin jaloin, ilman apuvälineitä.
