Perthes-vuositarkastuksessa ortopedi sanoi, että reisiluussa oleva levy pitäisi poistaa. Alunperin suunnitelma oli se, että levy saa jäädä paikoilleen, jos siitä ei ole haittaa. Nykytiedon mukaan levyn päälle kasvaa helposti luuta, ja se aiheuttaa ongelmia jos täytyy laittaa tekonivel.
Leikkausaika osui syyslomalle tänä syksynä. Toimenpide on päiväkirurginen, eli aamulla sairaalaan ja iltapäivällä kotiin. Simppeli homma. Paitsi ettei se sitten mennyt aivan odotusten mukaan, luu oli jo ehtinyt kasvaa levyn päälle muutaman sentin, ja sitä irtinaputellessa leikkaus venyi pitemmäksi kuin mitä piti. Heräämössä lapsi paleli ja nukahteli, joten päästiin kotiin vasta illansuussa. Uusi leikkaushaava on vanhan haavan päällä ja muutaman sentin lyhyempi kuin vanha haava.
Oletin, että poika olisi kovinkin kipeä leikkauksen jälkeen. Saatiin kyllä kipulääkkeet reseptillä ja annoin niitä pari päivää. Lapsi pystyi kävelemään ja ulkoiltiinkin kun leikkauksesta oli kulunut kaksi päivää. Suihkua varten vein kylppäriin tuolin, ja se oli käytössä lähes viikon.
Haavaan tuli pieni tulehduksenalku, se hoitui pihkavoiteella. Sulavat tikit lapsi nyppi itse irti kun ne eivät irronneet, tulehduskin tuli siitä, että tikkilangan pää oli painunut haavaan. Desinfioin kädet ja pinsetit, ja nostelin niillä tikkilangat irti haavasta. Kun haava näytti umpeutuneen, eikä tikkilangat irronneet, niin neuvoin poikaa kokeilemaan varovasti suihkun alla ollessaan, josko tikki irtoaisi kun sitä vähän nykäisee. Onneksi kaikki irtosivat tuolla systeemillä, eikä tarvinnut alkaa niitä itse nykimään.
Nykyisin Perthesiä ei juuri huomaa. Jaloissa on pieni pituusero, mutta lapsi liikkuu kuten ikäisensä; kävelee kouluun, osallistuu liikuntatunneille, juoksee ja hyppii. Ainoa, mikä Perthesistä jäi, on loukkaantumisen ja itsensä satuttamisen pelko. Meillä ei siis pyöräillä vieläkään. Kaatumisen pelko on liian suuri.
Ehtiihän sitä opetella ajamaan fillarilla vaikka aikuisena. Kaikki ajallaan, ei pakottamalla.
