Me edetään hitaasti mutta varmasti. Viimeksi fyssarilla päästiin kokeilemaan sitä, miten onnistuu käveleminen tuen kanssa. Leikatulle jalalle ei saa varata painoa, ja poika kokeili kävelemistä tukien välissä. Kolme askelta taisi olla ennätys, kaatumisen pelko oli valtava. Samoin pelko siitä, ettei jaksa tai pysty.
Kipsi otettiin pois elokuun alussa ja tuo fyssarikäynti oli suunnilleen kaksi ja puoli kuukautta siitä. Kotiläksyksi saatiin kyynärsauvojen kanssa harjoittelemista, seuraava rtg-, ortopedi- ja fyssarikäynti on suunnilleen kuukauden kuluttua ja silloin pitäisi pystyä siirtymään keppien avulla pyörätuolista hoitopöydälle. Ne muutamat tärkeät askeleet. Harjoteltiin kotona tuen kanssa kävelemistä, tukena toimi ruokapöytä ja toisinaan pojan sängyn ylälaita. Päivä päivältä homma meni paremmin ja nyt poika pääsee kulkemaan kyynärsauvoilla. Uskallus ei vielä riitä portaiden kulkemiseen, mutta muuten liikkuminen sujuu mallikkaasti. Se tarkoittaa myös sitä, että pissapullosta on luovuttu. Viimeinkin, melkein kolme kuukautta kipsinpoiston jälkeen, poika pääsee itse vessaan ilman sen suurempia säätämisiä. Onhan se edelleen hankalaa, kun leikattua jalkaa täytyy pitää ilmassa, mutta onnistuu se jotenkin.
Me käytiin reissussa, kun oli syysloma. Muutama päivä Seinäjoella, visiitti Ähtärin eläinpuistoon ja pari päivää Oulussa, Tietomaa tuli nähtyä. Ähtärin eläinpuisto ei pahemmin mainosta sitä, että pyörätuolin kanssa avustaja pääsee ilmaiseksi. Sama homma Tietomaassa. Hassua, etten löytänyt tietoa kummankaan paikan nettisivuilta. Onneksi en ostanut lippuja ennakkoon netistä.
Ähtärissä oli kivaa, eläimet olivat näkyvillä ja pyörätuolin kanssa pääsi kulkemaan kohtuullisen hyvin. Teitä ei luonnollisestikaan ole asvaltoitu, mutta hyväkuntoiset hiekkatiet olivat suhteellisen helppokulkuisia. Poikaa tosin hiukan harmitti, ettei voinut kokeilla matkan varrella olevia liikunnallisia juttuja, mutta makkaran grillaus pelasti päivän. Eläinpuiston viimeinen ylämäki oli kyllä melko haastava. Onneksi ei ollut lunta, jäätä tai loskaa, muuten oltaisiin ehkä edelleen siellä puistossa taistelemassa mäkeä ylöspäin.
Oulussa sain kokeilla sitä, miten kökköä on kun on paljon mukulakiviä tai tiiliteitä. Koko kaupunki tuntui olevan remontissa, joten pyörätuoli oli lujilla. Hotellissa oli hyvä esteetön huone, ja pyörätuoli mahtui kylppäriin ongelmitta, kylppärin kynnys taas oli hiukan hankala. Me kuljettiin junalla ja Oulun asema on vähän hankala. Yleensä IC-junaan pääsee helposti pyörätuolin kanssa, mutta Oulussa onkin laituri aika lailla matalammalla kuin muilla käyttämilläni asemilla. Käytännössä pyörätuolin sai junasta alas hitaasti hivuttamalla, mutta takaisin junaan ei menty yhtä helpolla. Eturenkaat junaan ja sitten pyörätuolin takarenkaiden nosto junaan sisään. Eturenkaat pyöri mihin sattui, joten homma ei mennyt kuten elokuvissa. Meillähän korjattiin jo pyörätuolin toinen työntökahva, koska se oli vähällä katketa ja nyt huomasin, että se toinenkin työntökahva antoi periksi. Ei sentään hajonnut.
Se hajosi vasta perjantaina koulussa tai koulumatkalla, joten saan soittaa maanantaina korjaamolle ja kysellä milloin ehtisivät hitsata sen kiinni. Meiltä jäi tämän viikonlopun uinnit väliin, koska en uskalla ottaa sitä riskiä, että mulle jää työntökahva käteen kun mennään junaan tai metroon.
Muuten näyttää nyt aika valoisalta ja alan uskoa siihen, ettei pyörätuolia enää ensi vuoden puolella tarvita. Kyllä tämä tästä, vuosi ja kuukausi Perthesin kanssa on takanapäin. Siihen on mahtunut paljon, ja kaikesta on selvitty. Kyllä me selvitään tästä lopustakin, nyt täytyy vaan olla varovainen, ettei tule takapakkia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti