Lauantai toisensa perään

Tänään on lauantai. Eilen oli lauantai. Huomenna on lauantai.
Oikeasti nyt on torstai. Jokainen päivä tuntuu lauantailta, koska ei tarvitse laittaa kelloa herättämään ja jos väsyttää päivällä, on ihan sallittua ottaa päikkärit. Me käydään ulkona kävelemässä, jos ei sada. Joskus käy vieraita, ja se on kiva. Mun sosiaalinen elämä on aika vähäistä, tai ehkä se on vaan enemmän netissä kuin aiemmin. Kun mä laitan radion päälle, avaan tietokoneen. Täällähän ei kuulu suomipoppi muuten kuin tietokoneen kautta, joten kone on auki. Kun kone on auki radion takia, niin siinä on auki myös facebook ja whatsapp.

Tulee luettua samalla iltapäivälehdet ja kirjoiteltua sähköposteja ja blogi. Tavallaan olen sosiaalisempi, mutta toisaalta katsottuna olen enemmän yksin lapsen kanssa kuin aiemmin. Onhan se ihan hyvä syy lähteä ruokakauppaan, että näkee muita ihmisiä?

Tosin saan kotona enemmän aikaiseksi nyt. Siivoilen ja kokkaan. Eilen intouduin ja leivoin pullaakin. Mä en ole kaksinen kokki, mutta kyllä pulla aina kelpaa. Poika sanoi, että kotitekoinen pulla on parasta. Mä laitoin kyllä melkein kaikki pakkaseen.

Poika syö mieluiten raakoja kasviksia ja lihaa. Ei perunaa, pastaa, riisiä tai kastiketta. Tosin nuudelit kelpaa. Mä suunnittelin, että paistan kinkkusuikaleita ja lapsi syö niiden kanssa nuudeleita ja itselleni teen wokin, eli hain wokkivihanneksia. Loistava suunnitelma. Paitsi että kun tulin kotiin, niin nuudeleita olikin vain yksi paketti jäljellä. Mä en juurikaan syö niitä, ja oletin, että niitä nyt ainakin on. Poika sai pienemmän annoksen nuudeleita kuin mitä oli suunnitelmissa, mutta laitoin sitten muuta lisäksi. Näytin pojalle mun ruokaa, ja kommentti oli:"joo, en mä olisi tota syönyt ja olisi ollut vaikea kaivaa nuudelit ja lihat tuolta".

Luvattu kesämyrsky ohitti meidät eilen aamulla, kun poika vielä nukkui. Illalla oli mahtava sää, eikä tuolla nytkään ole kylmä. Poika jäi kuitenkin tätinsä kanssa kotiin kun kävin kaupassa. Ja mikä on ensimmäinen asia, jonka kuulen kun avaan kotioven? "Moi, saisinko mä pissapullon?"

Toi on ihan ymmärrettävää. Moniko olisi valmis pissaamaan pulloon kenen tahansa seurassa? Kyllä mua ainakin häiritsisi, eikä kaikki osaa pissata edes vieraassa vessassa. Saati että pitäisi pyytää pissapulloa ja sitten siinä olisi joku vähän vieraampi ihminen pitelemässä pulloa. 

Ulkoilutkin on lapselle tylsiä. Me kävellään sinne sun tänne. Maisemat on niin nähty. Eilen saateltiin yksi vieras pysäkille, tänään mennään vaan kävelemään joku ympyrä. Pojalla on yleensä kännykkä kädessä koko matkan ja joku peli siinä. Silloin ei niin häiritse sekään, jos joku vastaantulija katsoisi vähän pitempään miettiessään sitä, miksi lapsen jalka sojottaa sivulle ja on kipsattu ihan luonnottoman näköiseen asentoon.
Mä selittäisin, jos joku kysyisi. Mutta ei kukaan kysy. Me saadaan olla ihan rauhassa, ja se on hyvä niin.

Tää meidän ulkoilu on aina tätä samaa. Kyllä me jutellaan samalla, mutta aika usein poika haluaa miettiä omia ajatuksiaan. Ja mua ilahduttaa se, että joskus poika pyytää, että mennäänkin kotiin pitempää reittiä.
Ulkoilma tekee ihmeitä, eikä tulla niin mökkihöperöiksi. 

Alkuunhan poika vastusteli ulosmenoa, koska pelkäsi ihmisten reaktioita. Nyt kun ulkoilusta on tullut jokapäiväistä, se ei pelota enää. Ja niin sen pitää ollakin. Pelot hälvenee, kun huomaa niiden olevan turhia.

Kohta voitais ottaa välipalaa, me herkutellaan kermarahkalla ja tuoreilla mansikoilla. Toisin sanoen kalsiumia ja vitamiineja maistuvassa muodossa. Mansikat, kermarahka, rasvaton maitorahka ja kananmuna on ilmaantuneet meidän ruokavalioon useammin kuin aiemmin. Hedelmät, kasvikset, ruisleipä ja vesi on olleet siinä jo aiemmin vakiosti. 

				Nyt herkutellaan, eikä mietitä sen kummempia. Se on lauantai taas (siis torstailauantai), ja huomenna on päivä uus.