Luin facebookissa jonkun naisen tilityksen siitä, ettei voi enää kuulua mihinkään koiraharrastusryhmään, koska tekipä mitä tahansa, niin koira kuolee. Eli ei ole olemassa kuin yksi oikea tapa ruokkia ja hoitaa koiraa, muuten koirasta tulee raato. Ja se ainoa oikea tapa on tietenkin jokaisen kirjoittajan oma tapa, kaikkien muiden tavat on vääriä.
Siitä mulle tuli mieleen tämä mun blogi. Jos tätä lukee joku sellainen, jonka lapsella on ollut Perthes, niin saan varmaan kommentteja siitä, miten teen kaiken ihan päin seiniä ja aiheutan lapselle vammoja tai vähintään pahoja traumoja. Ja tietenkin iskee myös mahdollinen kateus kaikesta siitä avusta jota olen saanut, siis apuvälineet tuli pyytämättä kotiin, samoin kuntoutushoitaja ja on tarjottu kotiapuakin. Toistaiseksi sille ei ole ollut mitään tarvetta, mutta kuitenkin.
Ihmisillä on ikävä tapa arvostella muiden tekemisiä siltä pohjalta, että "se mitä minä teen, on oikein ja muut ovat väärässä". Asiahan ei yleensä kuitenkaan ole niin, vaan jokainen toimii omalla tavallaan. Se, mikä on oikein yhdelle, voi olla toisen mielestä perusteellisella tasolla väärin.
Koska meille sanottiin sairaalassa, ettei ole asentorajoituksia, niin olen antanut pojan asettua sellaisiin asentoihin, missä hän kokee olonsa mukavaksi. Joskus on ilmeisesti parasta olla pystyasennossa ja siitä on helpompaa käyttää pissapulloakin ilman aikuisen apua.
Koska lapsi haluaa hoitaa vessa-asioitaan itse, ja vaikka aikuinen olisi apunakin, voi aina sattua vahinkoja. Olen siis suojannut patjan hyvin. Alinna, eli patjan päällä, on Pampers Bed Mats-patjansuoja. Sen päällä on muovifroteeta oleva patjansuojalakana. Näin siksi, että meiltä on mennyt yksi patja vaihtoon sen takia ettei se muovifrotee ole täysin vesitiivis. Vaahtomuovipatjan peseminen on kotioloissa mahdoton tehtävä.
Patja-patjasuoja-muovifrotee-patjansuoja-petari-lakana on meillä nyt käytössä oleva petausjärjestys. Ja koska patjansuojan alapuoli on muovia, se on liukas. Kun sängyssä oleva lapsi liikuttaa itseään, niin se patjansuoja liikkuu ja sänky kannattaa pedata uudelleen joka ilta. Tai ainakin kannattaa katsoa, että patjansuoja on paikoillaan.
Mä olen ollut positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvin poika on sopeutunut kipsiin. Leikkauksesta kerroin sen, että leikkaus on tulossa ja sen jälkeen vastailin pojan kysymyksiin. Mä luotan siihen, että lapsi kysyy sellaisia kysymyksiä, joihin on valmis vastaanottamaan vastaukset.
Kysymykset on olleet yksinkertaisia:
-sattuuko se?
-ei satu, koska lapsi nukutetaan ennen kuin leikataan
-sattuuko leikkauksen jälkeen?
-sattuu, mutta niitä kipuja varten laitetaan nukutuksen aikana sellainen laite, josta tulee kipulääkettä. Se on parempi lääke kuin suun kautta otettavat lääkkeet, joten isoja kipuja ei pitäisi olla.
- Pitääkö olla kauan sairaalassa?
-Kotiin pääsee sitten, kun pärjää suun kautta otettavilla kipulääkkeillä. Niin kauan kun tarvitsee sitä kipupumppua, täytyy olla sairaalassa.
-Onko leikkauksen jälkeenkin kipsi?
-On. Kipsi on elokuuhun saakka, koko kesän.
-Onko se kipsi samanlainen kuin nyt?
-On se samanlainen.
-Pääsenkö mä sitten pois pyörätuolista?
-Et, sä olet pyörätuolissa ehkä vielä yli vuoden. Aikaisintaan pääset pyörätuolista pois ensi keväänä, ennen kesälomaa.
Siinäpä ne kysymykset. Kela-taksi on tilattu ja sikäli mä olen valmistautunut. Vaikka ei kai tuohon oikeasti voi koskaan valmistautua kunnolla. Kiipeilen varmaan seinille ja tuijotan kelloa koko ajan, jonka lapsi on leikkaussalissa. Olisikin niin, että siitä alkaa paraneminen, vaan kun ei. Ajan kanssa mennään eteenpäin, eikä aikaa voi onneksi nopeuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti