Leikkauksen jälkeen

Poika haettiin leikkaussaliin ennen kahdeksaa, ja puoli neljältä ortopedi soitti ja kertoi leikkauksen menneen hyvin. Jos ihan oikein käsitin, niin sekä lantio- että reisiluu katkaistiin, ja lantioluusta napattiin pari palaa kiilaksi niihin leikattuihin luihin. Sitten laitettiin tukilevy ja ruuvi tai pari, joiden avulla luut sitten pysyvät aloillaan kunnes luutuvat. Pienemmiltä lapsilta niitä tukia täytyy sitten myöhemmin poistaa, mutta isommilla lapsilla niiden poistoa ei tehdä, ellei niistä ole haittaa. Pojalle tuli siis kaksi leikkaushaavaa, ja leikkauksen jälkeinen kipu on haavakipua ja kipua siitä, että lihaksia on leikattu, luut pysyvät aloillaan kipsin ansiosta, eikä niiden pitäisi olla kipeitä. Ja koska leikkaus onnistui hyvin, niin liikerajoituksia ei pitäisi paranemisen jälkeen juurikaan olla. Mä siis kävelin ympäriinsä, kävin kotona ja kaupoissa päivän mittaan, mutta menin sairaalan lähelle odottelemaan ortopedin soittoa.

 Osastolta soitettiin vasta reilusti myöhemmin, eli varttia vaille viisi. Siitäkin kului vielä aikaa, ennen kuin lapsi tuotiin heräämöstä osastolle. Odotusten mukaan poika oli väsynyt, mutta onneksi mihinkään ei sattunut. 

Pojalla oli epiduraali selässä, ja siihen meni koko ajan puudutusainetta. Toisessa kädessä oli yksi kanyyli kyynärtaipeessa, ja toisessa kädessä yksi ranteessa ja kaksi kyynärtaipeessa. Lapsi oli nestetiputuksessa, ja samaan putkeen laitettiin yöksi tippumaan myös kipulääke. Sormessa oli mittari, joka mittasi hapetusta (happisaturaatio) ja sykettä. Verenpainetta mitattiin kolmen tunnin välein. Pojalla oli virtsakatetri. Ihan ymmärrettävää, ettei olo tainnut olla kaksinen. Siihen nähden poika oli kuitenkin reipas. Siinä taisi mennä heti mehujää alas ja sitten tuli uni, unen mentyä oli kiukku. Sormenpään saturaatiomittari huusi jatkuvasti, kun poika liikutti sormeaan tai kun sormi hikosi.

Jatkuvan hälyttelyn takia anturi vaihdettiin toisenlaiseen, ja kiinnitettiin varpaaseen. Sekin huuteli välillä turhaan, mutta ei niin usein kuin sormessa oleva anturi.

Leikkauspäivän ilta meni enimmäkseen nukkuessa. Mä totuttelin olemaan sairaalassa ja mietin sitä, miten paljon voisin osallistua pojan hoitoon. Tietenkin olisin paikalla aamusta iltaan, heräämisestä nukkumaanmenoon jos mahdollista, ja hoitaisin lasta mahdollisimman paljon. Sairaalassa on meteliä yöaikaan aina, ja kuten poikakin totesi, niin mun olisi parasta mennä öiksi kotiin ja yrittää nukkua kunnolla. Tein mielestäni oikean ratkaisun, ja hyvin poika pärjäsi yöt ilman mua. Nukkui enimmäkseen kuten pitääkin, ja luotti siihen, että mä tulen aamuksi takaisin. 

Toinen asia, mitä sairaalassa on - kylmä. Ulkona ei tarvitse olla kovinkaan viileää, niin sairaalassa on jäätävää. Hyvä ilmastointi takaa sen, että ei pääse hikoilemaan pahemmin. Eli riittävästi vaatetta mukaan. Se on aina helpompaa vähentää vaatetta, jos sitä on liikaa, kuin taikoa jostain lisää vaatetta, jos sitä on liian vähän.

Henkilökunnan ruokalassa saa syödä suht edulliseen hintaan, kun pyytää henkilökunnalta lapun siitä, että on sairaalassa lapsen saattajana. Käsidesiä täytyy muistaa käyttää aina kun lähtee huoneesta tai tulee huoneeseen. Eli siis koko ajan. Lastenklinikalla on osastolla vanhempien huone, jossa on jääkaappi ja kahvin- sekä teenkeittomahdollisuus.

Osastolla on lapsille pieniä dvd-soittimia, joista näkee kyllä, ja leffoja on riittävä määrä, ellei lapsi ole kovin nirso katsottavan suhteen. Osastolla on myös testikäytössä ipad, jollaisia tulee uuteen lastensairaalaan. Huoneissa on telkkarit ja joku pelikonsoli. Periaatteessa niillä pitäisi pystyä katsomaan leffoja, mutta pojan huoneen pelikonsolilla se ei onnistunut. Otin kotoa mukaan suosikki dvd-levyjä, ja ollaan katsottu niitä, sitten otin mukaan kirjoja luettavaksi. Lapsella on pehmolelu, kännykkä ja nintendo ds. Itselleni otin kirjan ja ristikon, kun lapsi keskittyy omiin hommiinsa, eli kännykkään tai peliin, niin lueskelen.

Vanhempienhuoneen näköala ei ole maailman paras, mutta eipä harmita olla sisällä kun sää ei ole tuon parempi.

Leikkauksen jälkeen pääsee kotiin, kun pärjää suun kautta otettavilla kipulääkkeillä. Meillä yritettiin epiduraalin lopetusta kaksi päivää leikkauksen jälkeen, mutta poika oli niin kipeä, että epiduraali piti laittaa uudelleen päälle. Sitä vaan vähennettiin ja tarkoitus on vähentää sitä pikkuhiljaa ja samalla ilmeisesti lisätä suun kautta otettavaa kipulääkitystä. Poika haluaisi jo kotiin, koska kotona on hyvä olla, mutta on se parempi olla sairaalassa kunnes kipu on hallittavissa niillä lääkkeillä, joita saa ottaa kotioloissa.

Virtsakatetri ja kanyylit otetaan pois vasta sitten kun epiduraali on saatu pois. Sitä tässä odotellaan, että lapsen kipu saataisiin hallintaan. Kaikista letkuista huolimatta poika on saatu tänään käännettyä vatsalleen, ja se asento onkin ollut ihan mukava. Kyllä tämä tästä pikkuhiljaa etenee, päivä kerrallaan.

Illalla kun laitoin poikaa nukkumaan, hän tujotteli ruutua, jossa vilkkui numeroita ja siinä pomppi iloisesti myös käyrä. Poika katseli ja tuumasi sitten, että "toi on mun pulssi. Mä olen vahvasti elossa"

Kyllä tuolla asenteella paranee pian. Positiivisesti katse niihin hyviin asioihin. Kun mä tulin kotiin, mua odotti vähän lohduton näky, mutta tiesinpä olleeni kaivattu

 Kissat pyöri nilkoissa kunnes sain ne ruokittua, sitten ruokin itseni ja kirjoitin tämän blogin. Nyt unille ja aamulla taas sairaalaan.
Ennen kuin poika nukahti, mä silitin lapsen hiuksia ja kuiskasin tulevani aamulla takaisin.
Poika kuiskasi takaisin:"mä tiedän sen"
ja mulla oli ihan hyvä mieli tulla kotiin nukkumaan.
Nyt unta, huomenna on uusi päivä, parempi nukkua vähän niin jaksaa paremmin.