Mitähän mun vielä piti sanoa? - Ajatuksia ennen leikkausta

Se on kyllä hyvä, että ortopedi, sairaanhoitaja ja muut asiantuntijat selittävät mitä tehdään ja miksi. Paras on kuitenkin lause:"soita ja kysy lisää, jos tulee jotain mieleen vielä". Toinen hyvä asia on kirjallisena tuleva tieto. Oli kyse sitten kipsatun lapsen hoitoon liittyvistä asioista tai tehdyistä toimenpiteistä, niin mikään ei voita sitä tunnetta, että voi tarkistaa jostain miten se nyt menikään.

Kysymyksiä ei nimittäin aina ole mielessä ensimmäistäkään, ja keskustelukin olisi todella mahtava nauhoittaa, sillä aina ei muista mitä nyt onkaan ihan tarkkaan ottaen sanottu. Hyvä, että voi palata asiaan hoitavan tahon kanssa ja kysellä lisää. Perthesistä ei löydy netistä suomeksi juuri mitään, tai kaikki on sitä samaa. Taudinkulku ja siten myös hoito on kuitenkin jokaisella potilaalla omanlaisensa, joten ei sitä yksi-yhteen kokemusta ole ehkä olemassakaan. Sitä voi kysellä ja miettiä, mutta kaikilla menee asiat kuitenkin omalla tavallaan.

Ja sikäli kun olen huomannut, niin kaikilla on oma näkemyksensä asioihin. Mun mielestä meistä on huolehdittu hyvin, fyssari on neuvonut ja ollut tavoitettavissa, samoin ortopedi on ollut hyvin selkeä ja puhunut suoraan lapselle, kuten kuuluukin. Sairaalan kautta saatiin yhteys kuntoutushoitajaan ja kotiin tuli tarvittavat apuvälineet. Kaikki apu ja neuvot ovat olleet saatavilla ilman erillistä pyytämistä. Kaikki ei ole saaneet samanlaista kohtelua.

Poika on aika paljon kyljellään tai vatsallaan, ja toisen käden kyynärpää on kärsinyt siitä. Rasvaus ja huovan pitäminen käsivarren alla auttaa. Koska kipsi on kaikkea muuta kuin symmetrinen, niin toisella kyljellä on helpompi olla kuin toisella. Siitä tulee vähän toispuoleisuutta.

Ihoa kannattaa rasvata muutenkin, ainakin pojalla alkoi iho hilseillä kipsin lähiympäristöstä. Meillä aloitettiin rasvaus siis vasta kun tuli oireita, eli lievää kutinaa kuivalle iholle. Olisi voinut ajatella etukäteen ja rasvata myös.

Kannattaa käväistä ulkona joka päivä. Meillä ollaan nyt siinä onnellisessa tilanteessa, että poika haluaa itse lähteä ulos. Tosin tuo on omasta viitseliäisyydestä kiinni, alkuun poikaa nolotti ja ulosmeno oli aina yhtä kamalaa. Sitten lapsi huomasi, ettei kukaan tuijota ja me pystytään hyvin menemään ulos ongelmitta. Ei me olla siellä pitkään, kävellään kauppaan tai kierretään kortteli. Paitsi jos on oikeasti asiaa kauppakeskukseen, kirjastoon tai muualle, johon poika täytyy ottaa mukaan. 

Pitemmät reissut on hankalia lähinnä vessa-asioiden takia. Invavessoihin on surullisen vaikea päästä, ja lapsella on usein kiire. Ei siinä ehdi miettiä missä on lähin vessa mihin mahdutaan ja mistä saa ihmisen avaamaan sen vessan? 
Esimerkiksi Tennispalatsissa täytyy painaa seinässä olevaa nappia ja sieltä tulee sitten joskus joku henkilökuntaan kuuluva avaamaan oven. Siinä menee helposti vähintään kymmenen minuuttia, joka voi olla lapselle todella pitkä aika.

Me ollaan ulkoiltu sattumalta myös kevyessä kesäsateessa, ei satanut kun lähdettiin kauppaan, mutta paluumatkalla ripotteli reippaasti. Onneksi pojalla oli peitto päällä, niin kipsi ei kastunut. Ja mä olin varautunut ottamalla mukaan sadeviitan. Sitä ei onneksi tarvittu. Ja yhdellä lääkärireissulla satoi reilusti. En tilannut taksia, koska aamulla oli hyvä sää, sade alkoi kun taksinodotteluun ei ollut enää aikaa. Ei muuta kuin sadeviitta kipsin päälle ja lapselle sateenvarjo käteen.
---
Mun täytyy muistaa kysyä ortopediltä, että miten tämä varjoainekuvauksessa tehty kipsaus vaikuttaa hoitoon. Tiedän, että varjoainekuvauksessa näkyy reisiluun pään rustoiset osat, joita ei näe rtg-kuvassa. Pojalla kiepautettiin se reisiluun pää oikeaan paikkaan ja jalka kipsattiin. Hoidon tarkoitus on saada reisiluun pää sopimaan paikalleen lantiomaljassa. Asia ymmärretty.
Mutta entä jos kipsausta ei olisi saatu tehtyä, niin mikä olisi sen vaikutus? Pitäisikö tehdä erilainen leikkaus?

Ja toinen juttu on tuo kipsi. Ensimmäinen kipsi on ollut pojalla nyt vajaat neljä viikkoa ja siitä on pehmusteet kärsineet ja osin irtoilleetkin ja reisien väliin kiinnitetty keppi natisee (sen kuulee etenkin öisin itkuhälyttimen kautta). Sitä mietin, että kun seuraavan kipsin pitäisi olla paikallaan kuusi viikkoa, niin saanko mä kotiin noita pehmusteita, että voin paikkailla kipsiä vai pitääkö mennä sairaalaan, jos pehmikkeet irtoaa kokonaan?

Leikkauksessa poikaa pelottaa vain toimenpiteen jälkeinen kipu. Leikkaus ei pelota (en ole kyllä alkanut yksityiskohtaisesti siitä kertomaankaan, se on turhaa tietoa tässä vaiheessa), mutta kanyylit, joista on jo kokemusta, kuulemma sattuvat poisotettaessa. Kipupumppu pelottaa, samoin se, jos sen poisottaminen sattuu. Mun on vaikea vannottaa, ettei satu, koska en tiedä asiasta. Valehdella ei saa. Olen sanonut, että sairaalassa tehdään varmasti kaikki sen eteen, että kipua on mahdollisimman vähän.

Tällaisia mietteitä on kertynyt, leikkauksen jälkeen ollaan taas vähän viisaampia.