Aika rientää ja aika mataa samaan aikaan

Poika on aika yksinäinen. Kun ei ole kavereita Helsingissä, niin varmasti tympii. Ei ole sama asia lähettää sähköpostia kaverille, joka asuu toisella puolen Suomea. Ei se oikein riitä, että mä olen tässä ja vietän aikaa pojan kanssa. Eilen lapsi totesi vähän sydäntäsärkevästi, että rakentaa hienoja maailmoja minecraftiin, mutta sillä ei ole väliä, koska kukaan ei tule koskaan kokeilemaan niitä maailmoja.

Mä päätin sitten kokeilla. Pojalla riitti kärsivällisyys toistaa mulle moneen kertaan sitä, mitä ne eri nappulat ohjaimessa tekee. Mä lähinnä seisoskelin, kunnes sain lapselta kirveen ja sitten hakkasin puita. Mä kävin välillä pesutuvassa ja laitoin ruokaa, ja poika teki sillä aikaa meille talon ja mulle nahkaisen hatun. Ja hankki ruokaa myös mulle. Sain lahjaksi ruusun ja lopulta poika totesi, että "et sä valehdellut. Sä et tosiaan osaa yhtään pelata".

Mä jätin pojan pelaamaan ja siivoilin, imuroin ja tein sen sellaisia asioita. Poika pelasi. Kun Xbox meni kiinni, niin poika kysyi, että pelaanko mä joskus sen kanssa vielä. Tulenko mä siihen maailmaan, jonka se on meille rakentanut.

Lupasin mennä. 
Ei se mulle helppoa ole, enkä näe minecraft-maailman mielekkyyttä, mutta pojalle tuli hyvä mieli siitä, että edes yritin. 

Poika kysyi tänään, että montako päivää on siihen, että kipsi otetaan pois. Siihen on vajaa neljä viikkoa aikaa. Ensimmäinen kipsi oli neljä viikkoa, ja sitten tuli leikkaus. Nyt ollaan siis reilusti voiton puolella, seitsemän kipsiviikkoa takana jo. Aika on mennyt hitaasti ja nopeasti samaan aikaan. Se on omituista.

Huomenna me tehdään jotain, mistä mä tykkään. Eli rakennetaan legoilla. Siinä puuhassa saa helposti kulumaan enemmänkin aikaa.

Päivä kerrallaan elokuuta kohti. Ja poika on taatusti iloinen kun koulu alkaa ja näkee taas kavereita!