Poikaa ei paljon kiinnosta, että kipsinpoisto lähestyy. Nyt on todella kuuma ja ainoa, mistä lapsi huomauttaa on se, että varpaat on ihan hikiset. Me ollaankin nyt kärrätty poikaa nostimella kylppäriin ja tukanpesun jälkeen lapsi saa liotella jalkojaan ja käsiään virtaavan veden alla. Jaloista irtoaa nahka ja sitä mä sitten rapsuttelen irti siinä samalla. Tuntuu kuulemma mukavalta.
Kipsi on ollut pian 10 viikkoa, eikä poika ole valitellut kuin pari kertaa, että kipsin alta kutittaa. Silloinkin kutina on ollut niin lähellä kipsin reunaa, että sitä on ylettynyt rapsuttamaan sormella. Melko mukavasti on mennyt ja poika ei haluaisi kipsistä eroon, koska siihen loppuu youtube- ja Xbox-aika. Tai niitä aletaan taas rajoittamaan yhteen päivään viikossa, youtube on sallittu myös koulumatkalla, sikäli kun taksikuskilla ei ole valittamista asiaan.
Ennen leikkausta poika siirtyi koulutaksissa pyörätuolista taksin penkille istumaan. En tiedä, miten jatkossa, koska leikatulle jalalle ei saa laittaa ollenkaan painoa. En tiedä onko mahdollista siirtyä pyörätuolista istuimelle varaamatta painoa kipeälle jalalle? Ehkä ei. Ja jos ei, niin se turvavyö, jolla poika kiinnitetään pyörätuoliin, ei paljon mieltä lämmitä. Pyörätuolissa ei ole niskatukea ja poika tulee kiinni pyörätuoliin yhdellä vyöllä, joka laitetaan vatsan ympäri. Voiko siinä sitten tehdä muuta kuin toivoa, ettei taksi tee edes äkkijarrutusta? Koulutaksissa menee kuitenkin mahdollisesti jopa tunti per suunta, ja matkoja tulee kaksi joka päivä. Melkoista riskinottoa.
Täytyy ottaa selvää siitä, miten matkoista saa mahdollisimman turvalliset.
Mä odotan sitä, että päästään uimaan. Varmaan nämä pari päivää kestäneet helteetkin saa miettimään vilvoittavaa uima-allasta, mutta muutenkin. Alkaa pikkuhiljaa olla aika pieni tämä asunto, vaikka meillä on kaksi makkaria ja olkkari. Ja parvekekin vielä. On lukemista ja tekemistä, mutta kun täällä ollaan vain me kaksi. Ilman kännykkää ja nettiä mun sosiaalinen elämä olisi nollassa, eikä tuolla pojallakaan kovin vahvasti mene. Kun se ainoa oikea omanikäinen kaveri on 350 kilsan päässä, niin tapaamista on suhteellisen vaikea järjestää.
Kunhan kipsistä päästään ja jalka toimii jotenkin, niin hypätään junaan. Onneksi koulukin alkaa, siellä on myös kavereita.
Alle kaksi viikkoa kipsiaikaa jäljellä. Tänään on viisi viikkoa leikkauksesta. Kipsi on siis melkein 11 viikkoa, mutta ei se ole paha. Parempi vaan, jos vähän varmistellaan luutumista ennen kipsinpoistoa.
Mutta kun mä en malttais odottaa. Mä haluan uimaan.
Poika ei, mutta me mennään silti - kunhan vaan saadaan kipsi pois. Sitä odotellessa poika saa katsella youtubea ja mä siivoilen.
Ihan normipäivä tänäänkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti