Reilu viikko kipsinpoistoon. Me ollaan suunniteltu, että mennään pienen pyörätuolin kanssa heti Korkeasaareen katsomaan aavikkokettuja. Ja uimaan täytyy päästä myös. Se on vaan harmillista, että koulu alkaa melkein samantien, mutta onhan pojalla siellä kaverit. Vaikka loman loppuminen harmittaisi, niin varmasti muiden lasten seura tuntuu mukavalta.
Me ollaan aloitettu positiivisuusajattelu. Molemmat sanoo aina illalla kolme kivaa asiaa kyseiseltä päivältä tai elämästä yleensä. Se on ollut hyväksi molemmille. Kun on aina vaan kotona, niin ei aina muista hyviä asioita. Sitä vaan on, ja elää odotellen kipsinpoistoa, koulunalkua tai vaikka ruoka-aikaa.
Pojalla on ollut vähän haasteita asennoitumisessa opiskeluun, kokeillaan nyt tätä positiivista ajattelua sen kanssa. Koulussa on kivaa, kun on mukavat opettajat ja kivat koulukaverit. Välitunnit on kivoja ja kouluruoka on hyvää. Opiskelu ei ole kivaa ja kirjoittaminen on kurjaa. Nyt yritetään sitten keksiä hyviä puolia niistäkin kouluun liittyvistä asioista, jotka ei ole mukavia lapsen mielestä.
Samaan syssyyn menee sen miettiminen, mitä hyviä puolia on pyörätuolissa olemisessa. Poika tykkää kun ei tarvitse kävellä, mutta toisaalta harmittaa, kun ei saa kävellä. Toistaiseksi on ollut hiukan hankala keksiä pyörätuolin hyviä puolia, joten ollaan mietitty pienen pyörätuolin ja kipsittömyyden hyviä puolia verrattuna siihen isoon tuoliin ja lantio-alaraajakipsiin.
Poika tykkää minecraftista ja mä tilasin sille tarroja (alphageek.fi), nettikaupan alelaarista. Tulostin netistä muutamia taustoja, poika sai valita taustat (googlasin minecraft landscape) ja seuraavaksi poika värittää taustat ja liimaa niihin sitten tarrat. Minecraftia on jo pehmoleluina ja muovisina ukkeileina ja ne ovat lapselle mieleen, laitetaan minecraftia nyt seinällekin. Se on ainakin iloinen hyvänmielenasia.
Lapselle saa hyvän mielen ihan pienillä asioilla. Sekin riittää, että menen ohimennen tonne sängyn viereen pörröttämään pojan hiuksia ja kyselen, että josko poika vois siivota ja imuroida tänään sen sijaan, että loikoo vaan sängyssä.
Siitä irtoaa nauru ihan joka kerta. Kaikki nauru on hyvästä, suosittelen jokaiselle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti