Kipsi lähti huutamalla, mutta siitäkin selvittiin

Kipsi on nyt poissa. Poika huusi ja itki koko kipsinpoiston ajan, koska pelkäsi, että sattuu. Ja kun huutaa ja pelkää, että sattuu, niin sattuu varmasti. Kipsinpoisto tuskin sattui, mutta poika huusi silti koko ajan. Ja huuto senkun koveni, kun poika nostettiin takaisin pyörätuoliin.
Sinällään kipsinpoisto ei ole kummoinen asia, ensin lääkintävahtimestari katsoo, miten kipsin saa parhaiten pois. Sitten hän piirtää tussilla itselleen viivat, että leikkaa suoraan. Lantio-alaraajakipsi leikataan sivuista auki, eli molemmat ulkoreunat ja sisäreunat. Aina kun yksi reuna on leikattu auki, niin varmistetaan erityisillä "pihdeillä", että se on kunnolla auki. 
Kun koko kipsi on avattu, tarvitaan saksia, koska ihoa vasten olevat pehmusteet ja sideharsot täytyy leikata auki ennen kuin kipsin saa avattua. Ei mikään iso homma, mutta kun kyseessä on pelkäävä lapsi, niin huutoa piisaa. Sikäli kuulosuojaimet koko porukalle olivat kyllä ihan kohdallaan. Tässä kuvassa jonotetaan kipsinpoistoon. Noin iso pyörätuoli ja leveä kuljetus tarkoittavat usein sitä, että mahdutaan jonottelemaan vain jossain käytävän varrella, jossa ei ole paljon muita ihmisiä. 

Siitä siirryttiin röntgeniin. Huudon kera, tietenkin. Koska poika pelkäsi, että siirto pyörätuolista rtg-pöydälle sattuu, niin huutoa ja itkua siitäkin seurasi. Ja sama homma, kun poika nostettiin takaisin pyörätuoliin. Kuvia otettiin kaksi, kuten Perthesin aikana on taidettu ottaa joka seurannassa. Jalkaa ei saatu ihan kunnolla "sammakkoasentoon", mutta kuvasta tuli silti hyvä.

Ortopedin vastaanotolla katseltiin kuvia, näytti erittäin hyvältä. Ennen leikkausta hoitava ortopedi sanoi, että poika ei saa varata kipeälle jalalle koko aikana, jonka on pyörätuolissa ja tuolista voidaan luopua noin 1,5-2 vuotta sairastumisen jälkeen, kun reisiluun pehmeä pää on kovettunut. Sikäli oli yllätys, että tämänkertainen ortopedi oli sitä mieltä, että poika saa alkaa varaamaan jalalle alle kahden kuukauden kuluttua ja silloin voidaan myös luopua pyörätuolista.

Mä olen aikalailla hämilläni, niin erilaisia nämä hoitotoimenpiteet tuntuvat olevan. Tietenkin kiva, jos poika pääsee omille jaloilleen, mutta arvatkaa harmittaako, että annoin iltapäiväkerhopaikan pois siksi, että lääkäri sanoi pojan olevan pyörätuolissa ensi syksyyn saakka? Ja toinen asia on se, että entä jos nyt on liian aikaista lähteä käpöttelemään ja pehmeä luun pää litistyy taas, ollaanko meillä sitten myös ensi kesä kipsissä?
Se olisi kyllä jo liikaa.

Ortopedi ja fyssari kokeilivat jalan liikkuvuutta ja sitä, miten pojalla toimii lihakset kipeässä jalassa. Ovat kuulemma yllättävän hyvässä kunnossa. Käytiin fyssarin vastaanotolla vaihtamassa pyörätuoli pienempään, hakemassa kyynärsauvat ja saamassa jumppaohjeita. Paljonhan tuota jumppaa tuli tehtäväksi, mutta jos ne auttaa jalkaa kuntoutumaan, niin jumpataan!

Kotimatkalla huomasin, että pyörätuoli on rikki. Se on meillä aiemmin ollut tuoli, joka oli korjattavana. Siitä on korjauksen tai varastoinnin aikana katkennut toinen kädensija. Tai siis metalliputki on sen näköinen, että joku on aloittanut sahaamaan sitä poikki, ja on sitten päättänyt, ettei sahaakaan. 

Soitin fyssarille, joka ehdotti, että soitan itse apuvälinekeskukseen ja kysyn saadaanko se korjattua pikana. Jos ei, niin tuoli viedään fyssarille ja me saadaan joku toinen tuoli lainaan. Onneksi apuvälinekeskus pystyi auttamaan ja tuolille tehtiin pikakorjauksena hitsaus. Se menee maahantuojan huoltoon jossain vaiheessa, ja kädensijat vaihdetaan molemmat uusiin. 

Me mentiin uimaan. Se meni ihan hyvin, kun pojan sai vietyä pyörätuolilla veteen asti. Ensin poika kyllä väitti, ettei voi tehdä mitään kummallakaan jalalla, kädet vaan toimii, mutta alle tunti vedessä ja molempia jalkoja oli jo venytelty ja liikuteltu ja juostu pitkin altaanpohjaa. Toki niin syvällä, ettei jaloille juurikaan tullut painoa, mutta silti. Jalkojen toimivuus on hyvä.

Pukeminen ja riisuminen on melko hankalaa, kun istuu pyörätuolissa. Ja sitten piti vielä vaihtaa omasta tuolista uimahallin tuoliin ja takaisin. Selvittiin siitä silti ihan hienosti. Kotona sitten taas huudon kanssa pyörätuolista sänkyyn, kun poika on edelleen olevinaan kipsissä, joten kumpaakaan jalkaa ei voi käyttää. Molemmat jalat toimivat kuitenkin hyvin. Iho on todella kuiva ja kuoriutuu pois, joten rasvaaminen on tärkeää. Onneksi meillä on Aqualania iso purkki, siitä riittää moneen rasvauskertaan.

Kotimatkalla poika sanoi, että viihtyy aika paljon paremmin ulkona ja kaupungilla, kun pyörätuoli on pieni.
Se on mukava kuulla, koska me aletaan nyt varmasti taas liikkumaan paljon enemmän. Maailma on meille auki, kuten kaikille muillekin!