Leikkauksesta on nyt noin puolitoista viikkoa. Enää ei tarvita kipulääkkeitä ollenkaan ja poika pystyy olemaan kummallakin kyljellään makoilemassa. Kipsi on jotenkin erilainen kuin edellinen kipsi, koska tämän uuden kanssa kääntyminen on selvästi vaikeampaa. Kyllä se onnistuu lapselta, muttei ollenkaan niin näppärästi kuin vanhan kipsin kanssa.
Mä huomasin hiukan huolestuttavan asian; kipsi taipuu terveen jalan puolelta. Kun poika menee kyljelleen Perthes-jalan jäädessä alle, ja laittaa terveen jalan koukkuun, kipsi myötäilee liikettä. Uusi kipsi ei ole ollenkaan niin jämäkkä kuin vanha kipsi oli. Soitin asiasta osastolle, eikä ole kuulemma mitään syytä huoleen niin kauan kun Perthes-jalka pysyy liikkumattomana. Onneksi kipsiin on kiinnitetty puinen keppi reisien väliin, ilman sitä kipsi olisi varmaan jo kahtena kappaleena ja me sairaalassa hakemassa uutta kipsiä. Mun täytyy siis olla hyvin tarkkana ja seurata kipsin tilaa, että osaan lähteä korjauttamaan kipsiä jos se murtuu.
Mä intoilin siitä, että ensi viikolla voitaisiin alkaa laskea päiviä kipsinpoistoon. Poika katsoi mua täysin välinpitämättömänä, eikä voinut ymmärtää mun intoani. Kipsinpoisto on pikkujuttu. Ei siitä kannata hötkyillä. Mun mielestä se on tosi iso juttu. Ehkä poikaa ei innosta senkään takia, että kun kipsi otetaan pois, kesäloma on ohi.
Ja sitä mä jäin miettimään, että 35 päivää tuntuu paljon lyhyemmältä ajalta kuin viisi viikkoa, vaikka ne tarkoittavat tismalleen samaa asiaa. Mä taidan laskea päivät ihan salaa ja iloita siitä, että me päästään takaisin normaalielämään, tai ainakin melkein. Ison pyörätuolin ja lantio-alaraajakipsin jälkeen tavallinen pyörätuoli on luksusta!
(siitä tavallisesta pyörätuolista päästään eroon viimeistään syyskuussa 2017, jos paraneminen sujuu hyvin)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti