Ehdotin tänään sellaista, että oltaisiin pakattu aamupala mukaan ja menty ulos syömään se. Poika raotti silmiään, käänsi kylkeä ja veti peiton paremmin päälle. Vastaus kysymykseen tuli pään pudistamisena.
Lähdin lenkille yksin, ja ymmärsin äkkiä, että olisi ollut todella kylmä aamu piknikaamiaista ajatellen.
Myöhemmin käytiin pojan kanssa kävelemässä ja kirpparilla. Löydettiin lukemista ja kaksi dvd-levyä, ja lapsi oli niistä riemuissaan. Kotimatkalla hän pohti aamuista ehdotustani aamupalapiknikistä. "Aamupala, välipala ja iltapala on ruokia, jotka voi syödä pihalla. Aamupala on liian aikaisin ja iltapala liian myöhään. Voidaan mennä joskus ulos välipalalle. Mutta sä et sitten lue mulle siellä mitään. Me syödään, eikä kukaan lue."
Tuli mieleeni se viime kesän ensimmäinen ja viimeinen piknik puistossa. Isompi lapsi tarkkaili ötököitä, eikä suostunut istumaan alas ja pienempi lapsi ahtoi suunsa täyteen mansikoita niin, että mansikkamehu valui pitkin leukaa vaatteille. Aikuisilla ei ollut mikään rentouttava reissu, koska molemmat lapset vaativat koko ajan huolenpitoa ja huomiota. Mutta sellaista se lasten kanssa on.
Jotenkin sitä näkee asiat ihan erilaisina, kun ne ovat vain ajatuksia. Kaunis kesäpäivä, linnut laulaa, istutaan huovalla ja syödään kaikenlaista pientä. Todellisuudessa on kaunis kesäpäivä, mutta tuulee ikävästi. Lapset ei halua istua huovalla, koska siihen tulee muurahaisia ja jotain ötököitä. Linnut laulaa, mutta jossain surisee ihan selvästi ampiainen. Yksi lapsi tunkee suuhunsa ruokaa, jota ei pysty pureskelemaan ja aikuisen on pyydettävä lasta sylkemään ruoka suusta ulos. Lapsi ei halua tehdä niin, mutta sylkee kuitenkin lopulta pureskeltua mössöä aikuisen odottavaan käteen. Aikuinen miettii, mihin sen mössön voisi laittaa. Toinen lapsi pelkää ötököitä, eikä ole hetkeäkään paikoillaan. Ei ainakaan sillä huovalla, johon voi koska tahansa tulla muurahainen tai hämähäkki tai joku muu pieni otus, jota ei osata edes tunnistaa. Aikuiset yrittää saada syötyä jotain ja kaukaisena haaveena välkkyy kuva siitä, miten voisi makoilla auringossa ilman kylmää tuulenvirettä lasten makoillessa vieressä heinänkorsi suussa lastenkirjoja lueskellen.
Ehkä mä alan haaveilemaan siitä, että työnnän pyörätuolia, eikä sada vettä. Käydään kaupassa, eikä törmäillä oviin. Löydetään hissi, johon mahdutaan ilman ongelmia. Voidaan piipahtaa myös kirjastossa, jos ollaan oikein villillä tuulella.
Kun pitää haaveet pieninä, on suurempi todennäköisyys sille, että haaveista tulee totta.
Kuva aamukävelyltä. Kokeilin, miten kamera toimii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti