"Miksi?"
"Koska me mennään Korkeasaareen, kuten olen sanonut"
"Et sä ole puhunut mulle siitä mitään. Mä en halua lähteä"
Aika usein sama juttu. Lapsi unohtaa, tai ei ole alunperinkään kuunnellut, mitä olen puhunut. Tosin nyt on puhuttu Korkeasaaresta ja siitä, mikä se on. Lapsi ei muistanut, että se on eläintarha. Pienten mutinoiden jälkeen päästiin taksiin ja Korkeasaaren portille. Siinä vaiheessa lapsikin oli jo innostunut.
Mä taas olen käynyt Korkeasaaressa monen monta kertaa ja muistan elävästi kaikki ne mäet. Meillä oli lapsen kanssa ihan erilaiset odotukset; lapsi odotti kivaa reissua eläimiä katsellen, mä odotin hikoilua mäkisessä maastossa pyörätuolin kanssa ja ehkä saisin otettua valokuviakin.
Poika luki karttaa. Katsottiin vanha karhulinna, josta poika ei nähnyt pyörätuolissa istuen kuin muurin. "Nää ei ole kyllä miettineet yhtään, eihän täältä näe mitään", kuului kommentti.
Kissalaaksossa oli ilahduttavan paljon eläimiä. Pojan kärsivällisyys ei riittänyt siihen, että olisin saanut otettua valokuvia. Lumileopardin häkissä oli harakka. Poika tuumasi, että linnun on parasta olla nopea, tai lumileopardi saa elävää ruokaa. Saukkokin oli paikalla, ja sitä seurailtiin hetken ajan.
Kissalaaksolta on hikinen ylämäki, joka ei ollut ollenkaan niin paha kuin mitä muistin. Apinatalossa oli kaksi apinaa ikkunalla katsomassa ihmisiä. Mietin, että kumpi meistä on se tarkkailun alla oleva yksilö? Visiitti apinalinnalla oli pikainen, sillä pojalle tuli kiire vessaan. Ehdin sentään ottaa kuvan apinoista ennen kuin jatkoin ylämäen kiipeämistä. Siinä meni vähän vauhdilla ainakin tunturipöllö ja villihevoset vilkaistiin ohimennen. Meillä oli kiire Amazoniaan, koska siellä on evästila ja invavessa.
Lapsi pääsi vessaan ja syötiin eväät. Amazonian puolella pääsi liikkumaan pyörätuolilla, mutta Aficasia-talossa olikin haastavampaa. En suosittele sellaisena päivänä, kun liikkeellä on paljon ihmisiä. (Korkeasaaren nettisivuilla on huomautettu saaren mäkisyydestä sekä Africasia- talon jyrkistä mäistä ja ahtaista käytävistä). Päästiin mäki alas peruuttamalla, ja eläimiäkin saatiin kurkittua.
Eläimiä näki ihan hyvin myös pyörätuolissa istuen. Näätää ei ole tainnut aiemmin näkyä, mutta nyt sekin oli vilkkaana liikenteessä. Mäkisyys asettaa haasteita, enkä olisi edes uskaltanut lähteä liikkeelle talviaikaan pyörätuolin kanssa. Kuivana päivänä oli kuitenkin ihan mukavaa, joskin tuulisuus tekee säästä kylmän. Olisi pitänyt pukea pojalle enemmän päälle. Se täytyy muistaa seuraavalla reissulla. Mulle taas tuli hiki, pyörätuolia työntäessä ei tarvitse villatakkia ja takkia. Tarjosin omaa takkiani pojalle peitoksi, mutta ei se kelvannut.
Soitin matkapalveluun kun oltiin jo melkein portilla, ja taksi luvattiin vasta 50 minuutin päästä. Mentiin kaakaolle lipunmyynnin vieressä olevaan kahvilaan. Ovi ei ole pyörätuoliystävällinen, on kynnystä ja kaksi ovea. Henkilökunnalla oli onneksi aikaa tulla pitämään toista ovea auki.
Ja taksikin tuli vartin etuajassa.
Poika totesi kotimatkalla, että "meillä oli ihan hauska päivä, vaikka mä en halunnut ensin edes lähteä"
Kyllä me mennään toisenkin kerran, ei ne mäet niin pahoja olleet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti