Housupuolella löytyi yksi collegehousumalli, joka kelpasi. Nyt mulla on sellaisia mustia ja harmaita collegehousuja kahdessa eri koossa kaapissa kevättä odottamassa. Syksyllä käytiin tiukka neuvottelu siitä, että on pakko käyttää toppahousuja ja pitkiä kalsareita. Ja toppatakkia. Nyt keväällä olen jo alkanut pohjustaa sitä, että ennen pitkää palataan kevätvaatteisiin, ja jätetään toppavaatteet pois. Lenkkarit on jo odottamassa, saa nähdä missä vaiheessa talvisaappaat alkaa hiostaa sen verran, että kenkien vaihto sujuu ongelmitta. Vaikka kyllähän pyörätuolissa voi tulla kylmä, kun ei pääse itse liikkumaan.
Eilen poika yllätti sanomalla, että haluaisi vappujuhliin "uuden tyylin". Ei mitään naamiaisasua, mutta punainen huppari sopisi hyvin vappujuhlaan ja sitä voisi käyttää muinakin erikoispäivinä. Ja muutenkin voisi kuulemma ostaa vaikka vihreän hupparin. Hei vau, noinko meillä mennään kohti uudenvärisiä vaatteita?
En vielä näe edes villeimmissä unelmissani pojan päällä raidallista paitaa, tai paitaa, jossa on Minecraft-kuva, mutta hei, vihreä on merkki siitä, että lapsi kasvaa. Tai kehittyy. Tai haluaa elämäänsä enemmän väriä. En kyseenalaista syytä, mutta olen kyllä innoissani lähdössä vaateostoksille, kunhan lapsi tulee koulusta.
Lantio-alaraajakipsiä ajatellen täytyy ostaa isoja collegehousuja ja neppareita. Collegehousuista ratkotaan ulkosaumat auki ja tilalle aion hakata nepparit. Menisi hermo ommellessa, ja ainakin aiemmin olen nähnyt kaupassa neppareita, jotka saa paikalleen kätevästi vasaralla. Vasara pysyy kädessä paremmin kuin neula.
---
No niin. Nyt on kaikki hommat tehty, ja palattu kotiin.
Ensin seikkailtiin iltapäiväkerhoa katsomaan. Kyseessä on erityislapsi, joten iltapäiväkerhopaikka on mahdollinen myös kolmasluokkalaiselle. Joo, poika oli ihan intopinkeänä ja sanoi, että "kyllä mä tänne sopeudun". Pihassa oli tuttuja lapsia leikkimässä.
Henkilökunta ei ollut yhtä innoissaan. "Ottaisimme hänet tänne mielellämme, mutta tämä talo ei ole esteetön. Turvallisuuden takia emme voi tarjota paikkaa". Lupasin pitää lapsen kotona iltapäivät niin kauan, kun hän tarvitsee pyörätuolia. Jäi kyllä vähän se tuntuma, ettei lapsi ole tervetullut kyseiseen paikkaan myöskään kyynärsauvojen kanssa.
Erityislapsi, joka tarvitsisi tutut ihmiset ja paikat ympärilleen ei ole yhteensopiva sellaisen taudin kanssa, jossa lapsella on pyörätuoli tai kyynärsauvat. Ei nyt mennyt ihan nappiin, mutta katsotaan, miten homma etenee. Hyvällä tuurilla lapsi on kotona syksyllä jonkin aikaa ja pääsee sitten pyörätuolista ja voi elää edes vähän normaalimpaa elämää. Sellaista elämää, joka kuuluu kolmasluokkalaiselle.
Saatiin ostettua kirkkaanvärisiä T-paitoja ja huppareita. Poika oli niistäkin innoissaan. Mäkin olin, koska värikkäät vaatteet on selvästi askel hyvään suuntaan. Shoppailu oli taas sitä samaa;
Forumiin sisään ja hissillä siihen kerrokseen, jossa on vaatekauppa. (Onneksi tiedettiin, mihin kauppaan mennään). Kaupassa oli vähän ahdasta pyörätuolille, mutta ei kaadettu mitään. Kassan kautta hissille, ja alimpaan kerrokseen Tigeriin ostamaan pojalle treenikahvat.
Sitten hissillä ekaan kerrokseen ja T-paitakauppaan.
Taas paluu Forumiin, hissillä nollakerrokseen, että päästään ruokakauppaan. Ruokakaupasta hissillä toiseen kerrokseen, että päästään kulkuvälineeseen, joka vei meidät kotiin. Yhtä hisseilyä, ahtaissa paikoissa kuljeksimista, mutta meni yllättävän hyvin. Yleensä onneksi tiedän, mitä etsitään ja mistä se löytyy, ja hissien sijainnitkin alkaa olla hallussa. Kaikkeen tottuu ja kyllä me selvitään, eikä tee edes tiukkaa!!
Tässä kukkia päivää piristämään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti