Kulttuuria, kun siihen on vielä mahdollisuus

Mulla on selvästi menossa loppukiri sen suhteen, että nyt ollaan koko ajan menossa johonkin kun vielä voidaan. Poika tuli koulusta ja teki läksyt. Läksynä oli kirjoittaa aiheesta "minun kesäni". Pojan kirjoitus meni jokseenkin näin:"pelaan xboxilla, katson youtubea, katson elokuvia, luen. Loppukesästä käyn uimassa". Ja sitten poika kommentoi:"sun täytyy sitten antaa mun tehdä tätä kaikkea, tai muuten olen valehtelija". Lapsi jätti kirjoittamatta, että suurin osa kesästä taitaa mennä kipsissä. Kirjaimellisesti. 

Me mentiin Kiasmaan. Ihana museo. Esteetön ja lapsiystävällinen. Voin suositella lämpimästi. Kotona poika oli sitä mieltä, ettei olla sovittu mistään museokäynnistä. Suostui sitten myöntämään, että lupasi lähteä mukaan. Mentiin ja matka meni mukavasti junalla. 

Perillä päästiin ensimmäiseen näyttelyyn, joka oli Ernesto Neton tilataideteos, johon sai mennä sisään. Siellä sai soittaa rumpua. Lapsi sai kävellä itse kyynärsauvoilla. 
Kiitos, Ernesto Neto, lapsi oli jo ensimmäisen taideteoksen jälkeen sitä mieltä, että "museossa voi olla ihan kivaa, hyvä, että lähdin mukaan"

Me aloitettiin siis ylimmästä kerroksesta. Kolmannessa on lapsille oma monsterikierros ja sekin oli lapsen mielestä hauska. Tottapuhuakseni mullakin oli sellainen käsitys, että Kiasma saattaa olla lapselle vähän tylsä. Olin kyllä ihan väärässä.

Choi Jeong Hwan taide oli myös lapsen mieleen. Muoviviidakkoon sai mennä sisään, kunhan oli varovainen. 

Lapsi tarvitsi välillä vähän aikaa itselleen, en tiedä mitä lie liikkui pienessä päässä. Mutta kun lähdettiin ulos, poika sanoi:"Saatiin kyllä paljon asioita, joita voidaan muistella kesällä kun olen kipsissä. Voidaan muistella sitä aikaa, kun mä olin vaan pyörätuolissa, enkä vielä kipsissä"

 Ihana pieni mies. Siitä voi tulla vielä vaikka mitä.

Mennään siis varmaan toistekin Kiasmaan. Onhan se mahtavin museo ikinä!
(Käytiin me ravintolassakin. Onneksi on Syö Helsinki!-viikot, niin ruoka ei maksa paljon)