Rutiinit alkaa pikkuhiljaa muodostua

Viime yö oli jokseenkin hankala. Poika tarvitsi apua kääntymiseen 11 kertaa, ja oli sen lisäksi hereillä pari kertaa, mutta ei pyytänyt mua apuun. itkuhälytin on ihan korvaamaton apu. Pahinta on se, että poika oli ihan unessa, mutta asiat oli huonosti, eikä osannut itse sanoa mikä auttaisi. Siinä on sitten vieressä aika avuttomana ja yrittää kysellä, että onko joku huonosti, sattuuko, pitäisikö antaa vettä tai viilentää huonetta?

Kun nyt miettii, että jos ei itse pystyisi liikuttamaan jalkojaan, niin olisi varmaan ihan hirveä tuska. Ymmärrettävää, ettei nukkuminen vielä onnistu kuten kipsittömänä. Ehkä tuohon ajan myötä tottuu. Siis joko poika tottuu kipsiin, tai mä totun heräilemään. Tai ehkä tapahtuu molemmat?

Me herätään aamulla silloin, kun pojasta tuntuu siltä, ettei uni enää tule. Mä en herää ennen puolta kuutta, mutta toisaalta en anna lapsen nukkua pitempään kuin korkeintaan puoli yhdeksään. Kyllä se unirytmi sieltä löytyy, illalla tulee uni ajoissa, mutta kun uni on noin katkonaista, niin eihän se ole sama asia kuin yhtäjaksoisesti nukkuessa.

Aamulla syödään aamupalaa ja aamupalan kanssa otetaan vitamiinit, joita ravitsemusterapeutti suositteli. Poika ei juo maitoa, joten kalsiumin saantia on mietittävä päivittäin. Etenkin nyt kun on tulossa leikkaus, niin kaiken pitäisi olla kunnossa ja kohdillaan, että paraneminen sujuu. 

Mä olen tarkka siitä, että me tehdääna asioita yhdessä. Eli lähinnä jutellaan tai katsotaan telkkaria. Ja käydään joka päivä ulkona kävelemässä pieni lenkki. Se ei ole pojalle mieleen, mutta kyllä sen huomaa, että pieni ulkoilu tekee ihan hyvää.

 Asento ei ole maailman mukavin, ja poika on tuettu selän takaa tyynyillä. Istuvammassa asennossa kipsi painaa vatsaa, makaavammassa asennossa ei mahduta hissiin. Lauantaina mennään koulun kevätjuhlaan, ja se on pojan mielestä noloa. Kipsi on nolo. Iso pyörätuoli on nolo. Ja mä yritän tsempata ja sanoa, että kipsi ei ole nolo, sille ei voi mitään, että meille osui sellainen lottovoitto, jota ei haluttu. Harvinainen sairaus, ja ikävästi osuttiin siihen kolmasosaan sairastuneista, joka leikataan. Ja vielä ikävämmin ollaan siinä vielä pienemmässä osassa, jolta leikataan lantio, eikä reisiluu. Mä olen yrittänyt keksiä positiivisia asioita tästä tilanteesta ja ainoana mieleen tulee se, että tämän leikkauksen seurauksena ei pitäisi jäädä jalkoihin pituuseroa.

Vaikka poika haluaa sanoa lääkärilleen, että kipsi pilaa koko elämän, niin silti hän totesi taas, että elämä on ihan mukavaa.

Kyllä tämä tästä. Mä tein itselleni laskurin, josta näen montako kipsipäivää on edessä. Onhan se luku vielä lohduttoman suuri, mutta päivä päivältä se luku pienenee!