Reissussa

Me lähdettiin pojan kanssa Seinäjoelle viettämään pitkää viikonloppua. Sehän on aina omanlaisensa projekti. Kaiken tarpeellisen pakkaaminen kahteen reppuun on hiukan haastavaa. Aina joutuu karsimaan siitä, mitä ottaa mukaan. Ennen reissua meillä on ollut tapana käydä haukkaamassa hampurilaiset. Muuten me ei paljon pikaruokaa (saati ulkonasyömistä) harrasteta. Junalle pitää mennä ajoissa, koska IC-juniin tulee usein todella monet rattaat (nytkin niitä oli vähän joka ovella ja pitkin vaunupaikan käytävää) ja pendolinossa tarttee odotella konnaria käyttämään hissiä.

Kuvassa pendolinon hissi junan sisäpuolelta katsottuna ennen avaamista.

Hampurilaiselle pääsee helpolla. Tosin täytyy miettiä hissien sijaintia, matkaan kuluvaa aikaa, hampurilaispaikan sisätiloja ja sitä, kuinka hankalaa on liikkua kun tavaraa on mukana. Pyörätuolin työntäminen käy ihan työstä, etenkin jos maastossa on mäkiä. Niitä on myös Helsingin keskustassa.

Kokeneita reissaajia kun ollaan, niin saatiin haettua kaupasta juotavat junamatkalle, eikä tukittu kaupassa yhtään käytävää. Monet pienemmät ruokakaupat on aika ahtaita, etenkin keskustassa. Saatiin hampurilaiset ja syötiinkin ne. Päästiin junalle ja konnari huomasi meidät. Kaikki meni tosi hyvin. 

Seinäjoella pyörätuoli piti laittaa kasaan ja autosta puolet takapenkistä alas, että tuoli mahtuu kyytiin. Se hankaloittaa liikkumista, kun meillä olisi kolme lasta ja kaksi aikuista. Autoon mahtuu kerralla kuskin lisäksi kaksi ihmistä ja pyörätuoli. Me jouduttiin siis vähän sompailemaan sen kanssa, kuka menee missäkin kyydissä, eli kuka jaksaa odottaa ja voiko lapsia nyt jättää keskenään johonkin odottamaan. Poika ja tuoli pitää olla samaan aikaan perillä, paitsi jos määränpää on koti, jossa lapsi pääsee sohvalle istumaan. 

Meillä oli hyvä reissu. Seinäjoella mun on pakko kehua sitä, että siellä on reilusti esteettömiä ulkoilureittejä, ja laavullekin pääsee ihan hyvin pyörätuolilla.  Kuvassa järvilaavulle johtavat pitkospuut.

Poika ehti viettää aikaa parhaan kaverinsa kanssa, ehdittiin ulkoilla, käytiin piknikillä, grillailtiin laavulla ja saatiin vähän parisuhdeaikaa kumppanin kanssa.
Ihan loistava reissu, nyt se on edessä paluu arkeen.

Poika mietti sitä, ettei osaa vielä ajaa pyörällä. 

"Kun mä pääsen pois tästä pyörätuolista, mä teen hirvittävän paljon kaikkea sellaista, jota en voi pyörätuolissa tehdä. Mä aion opetella pyöräilemään ja harjoittelen niin kauan, kunnes se sujuu. Ja sitten mä pyöräilen ihan mihin haluan"

Ja lapsi odottaa myös kipsausta, koska "siitä alkaa paraneminen ja mä voin ehkä olla ilman pyörätuolia jo syksyllä jos kaikki menee hyvin"

Ihana toiveikkuus, kunpa asenne pysyisi tuollaisena!