Ja näin se homma sitten meni.
Ensin leikkasin housuista sivusaumat auki. Jätin vyötärön ja nilkan resorit ehjiksi. Näkee sitten, että voiko ne jättää ehjiksi, vai onko pukeminen ihan liian vaikeaa.
Sitten mä katsoin mitä mun nepparipakkaus pitää sisällään. Nämä on ostettu Tokmannilta, 8 nepparia maksoi 4,40. Kangaskaupassa pienemmät nepparit maksoi 7,50/10 kpl. Ensin kannattaa lajitella nepparien osat ja ottaa esiin kaikki tarvikkeet. Molempiin neppareihin tulee kaksi osaa ja kuvassa oleva tappi on kokoamisväline.
Sitten mä laitoin alle leikkuulaudan kaiken varalta, kaivoin esiin vasaran, toi vasara on aika lelu, mutta hyvin nämä sai sillä kasattua. Ohjeessa kehotettiin painelemaan kynällä nepparin piikkiosa läpi kankaasta. Kynä ei siihen koloon mahdu, mutta tuon tapin kapeampi pää toimii siinä ihan hyvin.
Sen verran katsoin, että molempiin lahkeisiin tulee sama määrä neppareita ja että niiden väli on jokseenkin sama. Eli että neppareita olisi tasaisin väliajoin. Kokoamiseen kannattaa varata myös pihdit, koska jos neppari ei mene ihan niin kuin pitäisi, niin nepparin piikit saa aika hyvin oikaistua ja voi yrittää uudelleen. Mä onnistuin sössimään kaksi nepparia kymmenestä, mutta sain ne molemmat kuitenkin korjattua toimiviksi. Ei noi housut nätit ole, mutta kaipa niiden kanssa voi tulla sairaalasta kotiin.
Lupasin, että poika saa pitää peittoa päällä pyörätuolissa, jos se tuntuu mukavammalta kuin puoliavoimet nepparihousut. On ne housut pakko pitää jalassa, mutta ei niitä tarvitse kaikille esitellä.
Taas on yksi asia hoidettu. Kyllä nää hommat pikkuhiljaa etenee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti